USEIN KYSYTYT KYSYMYKSET
ADVANCED
TREENI
PROVE ADVANCED:ssa on kolme tai neljä salitreeniä viikossa, kehitynkö huonommin kolmella?
Kolmella nousujohteisella ja kovalla, mutta fiksulla salitreenillä saa todella paljon irti. Neljällä salitreenillä kehitys ei ole suunnattoman paljon parempaa, eikä kyseessä ole nopeuskilpailu. Molemmilla treenimäärillä saat varmasti merkittävää tulosta, joten treenikertojen määrä kannattaa valita omien aikataulujen mukaan oikeasti sopivaksi.
Harrastan tällä hetkellä toista urheilulajia, joten onko ADVANCED mahdollista yhdistää muuhun urheiluun?
PROVE ADVANCED-treeniohjelma sisältää valintasi mukaan kolme tai neljä salitreeniä viikossa. Valmennus on suunniteltu itsenäisesti riittäväksi kokonaisuudeksi, mutta mikäli harrastat muuta urheilulajia esimerkiksi kerran tai kaksi viikossa, voit hyvin yhdistää harrastuksesi kolmeen salitreeniin, jos omat voimavarasi ja aikasi tähän vain varmasti riittävät. Neljään salitreeniin toisen lajin yhdistäminen on lähtökohtaisesti todella kuormittavaa, eikä sitä suositella, jotta vältyttäisiin uupumukselta ja alipalautumiselta. Kevyttä tai palauttavaa liikuntaa voi neljän treenin oheen kuitenkin halutessaan ottaa mukaan maltillisesti.
Millaista treenitaustaa valmennukseen vaaditaan?
PROVE ADVANCED-valmennus on tarkoitettu ainoastaan PROn tai BASICn käyneille treenaajille. Sinulla siis pitää olla taustalla käytynä näistä vähintään toinen. Näin takaamme jokaiselle treenaajalle mahdollisimman laadukkaan ja tuloksekkaan valmennuskokemuksen. Siirrämme ilman pohjavalmennusta starttaavan joko PRO- tai BASIC-valmennusryhmään tämän taataksemme.
Minulla on jo useamman vuoden salitreenitausta alla. Voinko silti hypätä suoraan ADVANCEDiin mukaan?
Edellytämme kaikilta ADVANCEDin osallistujilta joko PRO- tai BASIC-valmennusta alle. Myös BASICissä ja PROssa on ollut mukana personal trainereita, entisiä fitness-kilpailijoita ja jopa 10 vuoden treenitaustan omanneita. Jokaiselta heistä on tullut aivan loistavaa palautetta syventävästä sisällöstä ja treeniohjelmasta, joka palvelee erinomaisesti myös kokenutta treenaajaa.
MUUT
En pääse osallistumaan valmennuksen yhteisstarttiin lomamatkan vuoksi, tai minulla on lomamatka suunniteltuna kesken valmennuksen. Voinko silti osallistua?
Ehdottomasti voit. Yhteisstartit ovat ikäänkuin lähtölaukauksia, mutta niiden tahtiin ei tarvitse väkisin edetä. Voit aloittaa viikon tai kolmekin myöhemmin, ja edetä samaa viikkojärjestystä noudattaen. Mikäli sinulla on tiedossa lomamatka kesken valmennuksen, jossa sinulla ei ole mahdollista tai halua treenata, niin voit vain pitää tauon tämän viikon kohdalla, ja jatkaa palatessasi siitä mihin jäit. Valmennusmateriaalit ovat näkyvillä vielä kymmenen (10) viikkoa valmennuksen yhteisstartin päättymisen jälkeen, joten jos et kulje täysin yhteisessä aikataulussa, niin ei hätää. Ehdit silti suorittaa kaiken omalla rytmilläsi.
Onko ADVANCEDissä riittävästi uutta PROn tai BASICin päälle?
ADVANCED on suunniteltu täysin omaksi jatkovalmennukseksi syventämään treenaamista uusilla treeniohjelmoinneilla sekä syventävillä lisämateriaaleilla. Tämä ei siis ole aiemman toisinto, vaan nimenomaan ihan oma kokonaisuutensa. Myös aiempien ADVANCED toteutuskertojen palautteiden pohjalta uutta on todellakin luvassa!
Onko ADVANCEDin jälkeen mahdollista saada jatkumoa valmennukseen?
ADVANCEDin jälkeen on mahdollista hypätä mukaan PROVE TRIBE-jatkuvaan valmennusyhteisöön, jossa valmennusta on tutulla mallilla ja uusilla yhteisöllisillä kuvioilla mahdollista jatkaa vuoden ympäri. ADVANCED on kuitenkin oma valmennuskokonaisuutensa, eikä tästä ole pakko jatkaa pidemmälle.
Voinko maksaa ePassilla, Smartumilla, Edenredillä tai Eazybreakilla?
Tällä hetkellä maksaminen on mahdollista verkkopankkimaksujen ja luottokorttien lisäksi ePassilla, SmartumPaylla, Edenredillä ja Eazybreakilla. Maksutapana näissä mobiilimaksu, eli emme ota vastaan esim. seteleitä. Muut vastaavat palvelut eivät tällä hetkellä valitettavasti käy.
Etkö löytänyt vastausta mieltä askarruttavaan kysymykseen?
Kysy ihmeessä lisää sähköpostitse info@provetreeni.fi!